Armotonta imurointia, voittoja ja tappioita
On kulunut jo pari päivää edellisestä päivityksestä. Viikko ei lähtenyt käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla. Ladulle ei ole kerennyt kertaakaan... Tähän olisi tekosyitä työmatkaan liittyen, mutta kaiketi on aina kyse siitä että tahtotilaa ei meinaa löytyä. Kuitenkin pienenä voittona, oli sunnuntai illan lenkki. Kerrankin hiihto voitti koneen ääressä istumisen. Maanantaina olikin jotain ihan muuta. "Yritän" käydä "pelaamassa" sählyä maanantaisin. Nyt pystyi tekemään pientä vertailua sen suhteen mitä hyötyä hiihtotreenistä on täysin toisenlaisessa lajissa. Rehellisesti voin nyt todeta, että hiihtotreeni ei auta maalissa olemiseen. Nyt voin olla kiitollinen siitä, että tässä blogissa ei käsitellä erityisesti salibandya. En muista koska olisin imuroinut yhtä pahasti. Positiivista on se, että ainakin toisella puolella pelanneille tuli hyvä mieli. Korjauksena edelliseen peruskunnon kohoaminen auttoi siihen, että pelissä jaksoi koko pelin loppuun saakka. Olotilast...