Tekstit

Kadonnutta hyvinvointia etsimässä

 Muistatko sen päivän jolloin olit virkeä ja energinen? En rehellisesti voi sanoa, että tulisi päivä mieleen. Varmaa on, että se oli ennen koronaa, rajoituksia ja muuta ikävää. Kriisi tilanteista kirjoitetaan, että ne ovat mahdollisuus johonkin uuteen. Valitettavasti monelle muullekin, poikkeusaika on vain merkannut elämän lykkäämistä tulevaisuuteen. Kaikki on ollut tauolla, myös minä itse. Mistä johtuu vedottomuus? Tuntuu kuin merkityksellisyys olisi jotenkin kateissa. Ensimmäiset kuukaudet jaksoi hyvin, kun ajatus on siinä kuinka luo sisältöä itselle ja toisille. Oli hienoa suunnitella perheelle retkiä jokaiselle viiikolle. Lopulta kuitenkin uusi "normaali" valtasi alaa ja jokainen sulkeutui omaan kuplaansa. Elämän tasapaino järkkyi ja nyt olisi aika ruveta etsimään uutta hyvinvointia.  Meitä ei ole tarkoitettu elämään yksinäisyydessä. Yksikään ihminen ei ole saari. Tarvitse uutta yhteisöllisyyttä, paikkaa johon kuulua. Etäily oli vain korvike sille, mitä tarvitsemme. Kaipa

Se on miehestä kiinni jos ei suksi luista.

Kuva
Viikon aikana neljä hiihtoreissua ja kahdet crossfit treenit, mitä niistä oppi. Toisinaan suksi ei luista, vaikka kuinka ajattelisi, että on kaikki kunnossa. Oli ammattilaisen laittamat suksen pohjat, luistolla ja pidolla. Hiihtämiseen tarkoitetut kamppeet jne. Kuitenkin ei se kulje, kun ei jaksa. Kaikesta huolimatta toinen reissu, meni hitaammin kuin edellinen vaikka odotinkin jotain muuta. Lentokentän latu oli erinomaisessa kunnossa ja sää oli kaunis, tosin liian kylmä. Koskaan ei pitäisi olla niin kiire, ettei kerkeä katsomaan lämpömittaria aamulla. Se mikä on hyvä varustus 0 kelille, ei riitä -14 asteessa. Siperia opettaa, seuraavalla kerralla on lämpimästi päällä. Miten pilata liikkumisen ilo lapsilta? Tarvitaan vain kiirettä, pahaa mieltä ja huonot tiedot olosuhteista. Perheen yhteinen laavu reissu  Karhusaaren laavulle  ei toteutunut aivan suunnitellusti. Jään päällä on runsaasti vettä joka jäädyttää sukset ja kastelee kävelijöiden jalat tehokkaasti. Yhden tunnin ja yhden ki

Hiihtokausi avattu

Kuva
Taas on aika aloittaa hiihtokautta. Tänä vuonna lumi tilanne vaikuttaa hyvältä ja tänään pääsin ensimmäiselle hiihtoreissulle. Lähinnä keskustaa oleva pidempi latu on 7.7 kilometrin valaistu latu lentokentän ympäri. Latu on nyt hyvässä kunnossa ja siinä pääsee liikkumaan sekä luistellen, että perinteisellä tyylillä. Parkkipaikkoja on mukavasti voitelukopin vieressä. Parkkipaikalla kannattaa kuitenkin varoa sohjoista kohtaa. Talvellakin suoraan kopin edessä, lumet sulaa syväksi lammikoksi. Itse latu on helppo. Koko kierroksen aikana on kaksi helppoa laskua ja muuten latu on tasaista. Latu on valaistu klo 23 asti. Oma hiihto ei lähtenyt hirveän hyvin liikkeelle. Pito katosi ensimmäisen 500m jälkeen ja luisto 2km kohdalla. Sauvasta puuttuu edelleen hihna ja sen vaikutuksen huomaa erityisesti pitkällä matkalla. Työntämiseen ei saa voimaa. Jos hiihdosta haluaa nauttia, kannattaa kiinnittää huomiota, että kaikki on kunnossa. Hätäinen voitelu ei kestä hirveän pitkälle. Jos omat voitelu

Jos metsään haluat mennä nyt...

Kuva
10 päivää leirielämää takanapäin ja pari viikkoa edellisestä postauksesta. Aluksi ajattelin kirjoittaa erilaisista leirikeskuksien mahdollisuuksista, mutta mielenkiintoisempaakin tekemistä tuli vastaan. Isoille leireille on tapana tilata erilaista elämystoimintaa ja tänä vuonna oli vuorossa paintball. Mitä paintballin pelaaminen vaatii? Ensimmäinen asia on riittävän iso porukka ja toiseksi riittävä määrä toimivia varusteita. Etelä-Karjalan alueella paintballia järjestää Imatralta käsin toimiva  Tuplakasi  elämys firma. Firma toimittaa tilauksesta paintball aseet ja varusteet peli paikalle. Yhdelle hengelle hinta muodostuu noin 40 euron suuruiseksi. Riippuu tosin kuinka paljon pelaajia on. Kolmas asia mitä vaaditaan on riittävät tilat, missä peliä voidaan pelata. Yleensä isohko metsäalue missä lähialueella ei ole sivullisia. Kuulan kantama on noin 50 metriä, joten varoalue saa olla kohtuu suuri. Aseen ja kuulien lisäksi pakollisiin varusteisiin kuuluu maski. Jota ei oteta pois pe

Maksettua lenkki seuraa.

Kuva
Toisinaan on hyvin hankalaa saada lapsia ulos liikkummaan. Yritetään sponssata mielenkiintoisia harrastuksia tai hankitaan uusia kuntoiluvälineitä pölyttymään. Lasten uudet potkulaudat olivat mielenkiintoisia noin viiden minuutin ajan, jonka jälkeen legot kutsuivat taas. Sisällä on liian helppoa ja virikkeellistä olla. Sama se oli 30-vuotta sittenkin, että aina oli nenä kiinni tv:ssä tai kirjassa. Ihminen ei ole muuttunut, se haluaa tehde edelleenkin sitä mikä on helppoa ja kivaa. Yleensä se ei ole sitä mitä aikuiset arvioivat hyödylliseksi. Miten saada lapsi liikkumaan? Nyt yrityksessä on lahjonta, jokaisesta tunnin lenkistä 50 senttiä. Aamulla innostus riitti ja kuulimme monta ideaa siitä mitä kaikkea ansaituilla rahoilla voisi hankkia. Oma lenkkeily on vähän retuperällä ja sen vuoksi yrittän noudattaa 5 km juoksuohjelmaa, tänään oli kolmen kilometrin kevyt lenkki. Aluksi pojat ilmoitti, että he eivät jaksa lähteä. Mutta kuinka ollakaan lopulta, pojat lähtivät uusien scoottiensa ka

Mihin sadepäivänä?

Kuva
Kaikki kotona ja kurakelit ulkona, minne sitten? Yksi tutustumisen arvoinen matalan kynnyksen laji on yllättäen kiipeily. Vaikka lajilla on ollut vähän extreme lajin leima, se sopii kuitenkin useimmille. En tarkoita, että jokaisen tulisi aloittaa kalliokiipeilyä soolona (ilman varmistusta). Turvallisin tapa aloittaa lajiin/lajeihin tutustuminen kiipeilykeskuksissa. Lappeenrannassa kiipeily voi harrastaa  Bouldersaimaan kiipeilykeskuksella . Aloittamisen suurin kynnys on paikalle tuleminen. Moni jättää kiipeilyn kokonaan kokeilematta erilaisista syistä. Akrobaatti tai atleetti ei tarvitse olla, alkuun pääsee tikapuu tasoisella kiipeämisellä. Kiipeilyä voidaan jakaa useampaan lajiin on sisäkiipeilyä, boulderointia, jääkiipeilyä, ulkoseinät, kiipeämistä leedaten yms. Tutustutaan nyt peruskiipeilyyn. Aluksi ei tarvita muutakuin sisäliikunta välineet. Omia kenkiä alkuun ei tarvitse hankkia, kiipeilykengät on siinä 100€ molemmin puolin. Useimmat keskukset vuokraavat kenkiä noin 3€ hintaan.

Hienoja melontakuvia, ei tällä kertaa.

Kuva
Hei taas! Tänään piti postailla siitä, millaista on käydä melomassa Saimaalla ja yms. Seuraakin tärkeä opetus, jos olet lähdössä toisen osapuolen järjestämälle reissulle, tarkista aina aikataulut ja muut yksityiskohdat. Saimaanlatu on järjestänyt  tiistai melontoja  toukokuulta lähtien. Lähtöpaikkana olisi ollut  Myllysaaren melontakeskus . Valitettavasti kävi niin, että muistin kellon ajan väärin ja meiltä reissu jäi tekemättä. Sellaista sattuu ja tapahtuu, mutta onneksi aikansa voi käyttää toisinkin. Laitettiin tyttären kanssa pihakivetystä siihen asti, että tasoite hiekka loppui.  Lappeenrannassa on monta paikkaa mistä pääsee omatoimisesti melomaan, jos kokemusta löytyy niin vuokraa vaikka viikonlopuksi kajakin. Kanootteja saa Myllysaaren perhepuistolta, Saimaa adventuresilta, lisäksi kanootteja on eri järjestöillä kuten partiolla, myötävirtaan yhsityksellä jne. Vakuutuksien suhteen pääsee kuintenkin parhaiten sillä, että vuokraa yritykseltä. Tiistai melontojen hinnat on aikui