Mitä jätämme perinnöksi?

Lauantain keskisuomalaisessa oli artikkeli suomalaisesta lihavuudesta, tässä vastaava iltalehden artikkeli. Olemme tilanteessa, jossa todetaan että suurin osa suomalaisista on tavalla tai toisella ylipainoisia. Tämä ei ole ongelma pelkästään meidän sukupolvellemme, vaan myös meidän lapsillemme. Käytäntö on osoittanut, että lapset seuraavat vanhempiensa esimerkkiä lähes kaikessa. Mitä syömme ja miten liikumme, kaikkeen saamme mallin kotoamme. Vanhemmilla on vastuu siitä, minkälaisen asenteen liikkumisesta ja elämäntavoista lapselleen antaa. Koen syyllisyyttä siitä, miten lapseni ovat oppineet viettämään aikaa tv:n ja tietokoneen kanssa. Toivottavasti vielä ei ole liian myöhäistä muuttaa mallia siitä, mitä ajankuluksi voi ulkona tehdä.

Omia latuja
Talvi toi haasteita latujen tekijöille. Järven jäälle tuskin saadaan latua tehtyä tämän talven aikana. Kävimme kuitenkin perheen kanssa hiihtämässä jäällä tänään. Nyt on loistava hankikanto ja jäällä pystyi hiihtämään miten halusi. Pieni varoituksen sana kuitenkin, lunta on se 10 senttiä ja sitten tuleekin jo vesi vastaan.  Eli jäillä liikkuessa pitää oikeasti olla varovainen. Poika 4-v hiihti tänään kilometrin jäällä, siitä isä ja äiti ovat hyvin ylpeitä.

Kommentit

  1. On ihanaa katsoa kun lapset kokevat hyviä liikunnallisia elämyksiä.
    Ikinä ei ole liian myöhäistä ja vanhemmille lapsille voi ihan kertoakin jotain miksi olisi hyvä liikkua ja syödä hyvin. Pienempien lasten kohdalla on tietenkin paljon helpompaa.
    Pääasia on että se liikkuminen on hauskaa! Lapsille hauska liikunta/ulkoilumuoto perheen kanssa on mm. geokätköily!

    VastaaPoista
  2. Geokätköilyä ei olla vielä päästy testaamaan. Täytyy yrittää huhti-toukokuussa saada laitetta lainaan, että päästään lajiin tutustumaan. Meillä on suosittu retkeilyä vanhempi pojista jaksaa jo kävellä sen muutaman kilometrin, kun antaa tehtäviä välille esim. pitää löytää puu jossa on reittimerkki. Kaksivuotias menee vielä kätevästi kantorepussa. Kiitos muuten ensimmäisistä kommenteista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hienoja melontakuvia, ei tällä kertaa.

Uusi projekti alkaa.

Ensimmäinen kymppi ja pitsan houkutus