Voittoja vyötärölihavuudesta
Tänään sai lopultakin pientä palkintoa tähän asti tehdystä työstä. Yksi seikka mihin haluasin vaikuttaa kuntoilulla oli nimenomaan vyötärölihavuus. Vaarallisena lihavuutena pidetään yli 100cm vyötärön ympärystä. Se mikä tekee tästä mielenkiintoista on vyötärölihavuuden esiintyminen normaalipainoisilla. Kyseiseen tilaan hoidoksi toimii parhaiten pitkäkestoinen liikunta. Mikäli mittaukset nyt piti paikkaansa niin hieman alle kuukauden reippaalla liikunnalla olen saanut 6cm vyötärön ympäryksestä pois. Eron huomasi parhaiten sitomalla monojen nauhoja, normaali ahdistava olo on poissa. Tämä ei yksiselitteisesti tarkoita, että sitä olisi tehokkaasti laihtumassa vaan ennenkaikkea liikunnan vaikutusta elimistöön kokonaisuutena. Paljon istumatyötä tekevällä on riski vyötärölihavuuden kasvuun ilman, että olisi muuten ylipainoinen.
Vielä pari viikkoa ja sitten voi tehdä pientä vertailua siitä kuinka mittarilla saadut arvot ovat muuttuneet. Toistaiseksi on ainakin kehitys näyttänyt hyvältä. Eilen motivaationi oli pohjalla, mutta tänään näkyvistä tuloksista sai uutta potkua. Kun 30 päivän testi tulee täyteen, on tarkoitus laittaa uusia tavoitteita ja jatkaa kohti parempaa terveyttä.
Mitä eroa mäkisellä ja tasaisella ladulla? Testasin tänään 7km asilammen metsäautotie lenkkiä. Tasainen pitkäkestoinen hiihto tuntui rasittavan aivan erilaisia lihasryhmiä kuin nopea, mutta hyvin mäkinen 2,6 km pururadan lenkki. Tasaisella outoa kyllä, kunto loppuu eri tavalla. Lihastyöskentely on jatkuvaa ja pitkäkestoista. Eniten vaikutusta huomasi selän lihasten toiminnassa. Mäkinen maasto tuntuu puolestaa rasittavan eniten lähinnä käsiä ja vatsalihaksia. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan itselle vähän vieraampia latuja. Oli ilo hiihtää jotain uutta ja hyvä kuntoista latua.

Kommentit
Lähetä kommentti