Kadonnutta hyvinvointia etsimässä

 Muistatko sen päivän jolloin olit virkeä ja energinen? En rehellisesti voi sanoa, että tulisi päivä mieleen. Varmaa on, että se oli ennen koronaa, rajoituksia ja muuta ikävää. Kriisi tilanteista kirjoitetaan, että ne ovat mahdollisuus johonkin uuteen. Valitettavasti monelle muullekin, poikkeusaika on vain merkannut elämän lykkäämistä tulevaisuuteen. Kaikki on ollut tauolla, myös minä itse. Mistä johtuu vedottomuus? Tuntuu kuin merkityksellisyys olisi jotenkin kateissa. Ensimmäiset kuukaudet jaksoi hyvin, kun ajatus on siinä kuinka luo sisältöä itselle ja toisille. Oli hienoa suunnitella perheelle retkiä jokaiselle viiikolle. Lopulta kuitenkin uusi "normaali" valtasi alaa ja jokainen sulkeutui omaan kuplaansa. Elämän tasapaino järkkyi ja nyt olisi aika ruveta etsimään uutta hyvinvointia. 

Meitä ei ole tarkoitettu elämään yksinäisyydessä. Yksikään ihminen ei ole saari. Tarvitse uutta yhteisöllisyyttä, paikkaa johon kuulua. Etäily oli vain korvike sille, mitä tarvitsemme. Kaipaamme kohtaamisia, kuulluksi tulemista. Tämä aika laittaa meidät nyt haasteelle, kuinka nousemme tästä. On aika jälleenrakentaa ihmissuhde verkostoja, aika kuoriutua koteloista, joihin meitä on ahdettu. 

Mistä aloittaisin?

Tänään olen vapaalla. Lapset kouluissa ja kotona on hiljaista ja rauhallista. Sen sijaan että istuisi ilman tuomitsemista pelikoneella, taidan aloittaa lenkkeilyn. Työ ei lopu tekemällä, pitäisi keskittyä siihen mikä lisää hyvinvointia. Ketään ei palvele se, että rikkoo itsensä loputtomilla tehtävä listoilla. Olisi aika tehdä tiliä oman elämän energia varkaista ja käyttää aikaa siihen, että jaksaisi lopulta paremmin. Ikävää jos lapsille jää muisto vain väsyneistä ja kiukkuisista vanhemmista. Rakkautta lähimmäistä kohtaan on myös se, että huolehtii myös omasta itsestään. 

Tänään en aloita liikunta projektia, vaan yrityksen parantaa omaa jaksamista.