Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2016.

Liian hapokasta.

Kuva
Kolmas viikko takana päin, 57 km ja 23 erimittaista lenkkiä. Pikkuhiljaa on aika laajentaa harjoittelua, jos oikeasti esteistä aikoo syksyllä selvitä. Tänään kävimme testaamassa Imatrassa Atreenalin seikkailupuistoa. Reittejä puistosta löytyy viisi joista vaikeinta en lähtenyt edes yrittämään. Pisin reitti oli yli 500 metriä pitkä ja se pyrki lyömään luuta kurkkuun jo alkumetreillä. Alun 8m verkko kiipeily on hyvä alku sille, mitä on tulossa. Pölkyt joissa askelmat ovat vain jaloille, ei kuulosta vaikealta. Vaikeuden tuo se, että turvalaitteita pitää irrottaa ja siirtää noin metrin välein samalla kun yrittää pitää yhdellä kädellä sileästä pölkystä kiinni. Tarkistin työntekijältä vaikeiden paikkojen takertuvat pultit eivät ole kiusantekoa, vaan turvaominaisuus . Reitin varrelta löytyy kaksi jänistämispistettä, jos tuntuu että puhti katoaa. Aikaa radan suorittamiseen meni lähes tunti ja siltä se tuntuu myös jälkeenpäin. Käsiä on vaikeaa puristaa nyrkkiin ja jalat tuntuvat veteliltä. Oli…

Kuinka lenkistä tuli seikkailu.

Kuva
Meillä on kotona kestovitsinä sketsi, jossa täti hokee "yhteinen kokemus" kaikesta, mitä hän toisen kanssa tekee. Tänään meillä oli "yhteinen kokemus" perheenä, keli oli mitä mainioin lähteä käymään jäällä hiihtämässä. Ajatus oli, että lapset olisivat myös hiihtäneet, mutta kaikki ei mene kuin Strömsössä. Koulussa on kuulema hiihdetty tarpeeksi ja sovitaan, että pojat lähtevät kävellen. Kuitenkaan ei päästä kuin 50 metriä kotoa, kun huomataan että poikien salaseuran kokous on alkamassa ja koululaiselle tulee kiire muualle. Lopulta muun perheen kanssa päästään jäälle asti ja sillä aikaa hiihtelen edestakaisin jäällä mitä pystyn. Viisivuotias lähtee ihan omaan suuntaansa ja päättää etsiä majapaikkaa saaresta. Hiihtelen edestakaisin lenkkiä saaren edustalla ja annan pojan rauhassa kiipeillä saarella. Äkkiä sitä tajuaa, että toinen onkin jatkanut matkaansa saaren läpi ilman aikomustakaan pysähtyä. Sitä rupeaa huutamaan lasta takaisin, eikä vastausta. Kiireesti vain suk…

Hyvin muodostuneen isä vatsan ongelma.

Kuva
Juoksuohjelman toinen viikko menossa. Ensimmäinen muutos tuntuu tapahtuvan keuhkoissa, keuhkot eivät ole samalla tavalla lukossa kuin aikaisemmin. "Juokseminen" sujuu kevyemmin, kun ilma pääsee keuhkoihin asti ja tuntuu siltä, että pystyy jatkamaan paljon pidemmälle. Alun vaikeutena on  saada itsensä riittävän usein ulos lenkille, Olisi helppoa jättää lenkki väliin kelin tai jonkun muun syyn vuoksi. Sitä joutuu kysymään itseltään sellaisia kysymyksiä, kuin "miten motivoida itsensä?" tai "onko tämä nyt fiksua?" Yritän käyttää itseeni sosiaalisen pakon menetelmää, eli kerron tavoitteistani toisille ja häpeän pelko ajaa ulos liukastelemaan. Viime viikonloppu ja alkuviikko oli upeaa aikaa olla ulkona. Varsinkin aamulla on ollut täydellinen hangen kanto. Ensi viikonloppuna kannattaa viimeistään kaivaa sukset esille ja käydä jäällä (etenkin Saimaalla) aamupäivästä hiihtämässä, sillä siihen ei ole kauaa enää mahdollisuutta.


Lenkeily on siitä hyvä harrastus, ette…

Eteenpäin sanoi mummo sohjossa.

Vanha vitsi kysyy miten norsu syödään. Vastaus on pala kerrallaan. Jos yritetään kerralla liian paljon, on todennäköistä että yrittäminen jää siihen. Jos yrittäisin kerralla päästä siihen täyteen vaadittuun matkaan, tästä tulisi hyvin lyhyt projekti. Ensimmäisten viikkojen 2-5 minuutin juoksut tuntuvat aika onnettomilta, mutta pitää tehdä se mitä pystyy. Juoksu ohjelma totuttaa pikkuhiljaa pitemmille matkoille. Vanhat muistikuvat voivat tehdä ikäviä jäyniä, kun miettii mitä juoksikaan kolme lasta sitten. Vuonna 2009 10-kilometriä meni samalla ohjelmalla, sen voi tehdä uudelleenkin. Ongelmana on ajankäyttöön liittyvät kysymykset, mistä löytää aika kaikelle. Elämässä on työ ja perhe, eikä kumpaakaan voi laiminlyödä, vain sen vuoksi että iskä löysi taas uuden masokistisen harrastuksen. Oikeasti tänään lenkki sohjossa, ei ollut hupia. Uuden aloittamisessa hitaus on tärkeää, ettei turmele sitä mitä terveydestä on vielä jäljellä. Pyöräilyn ja lenkkeilyn jälkeen olen vain yskinyt. Kestää oma…

Haastettu!

Siitä on noin kolme vuotta, kun viimeksi kirjoitin blogia. Talvisin ei ole ollut enää kelejä hiihtämistä varten, eikä tämä vuosi muodosta siihen suurta poikkeusta. Nyt on käsillä kuitenkin uusi haaste, missä katsotaan onko mahdollista sohvaperuna tasolta päästä tough viking kisaan syyskuussa. Huiput ovat aloittaneet harjoittelun jo tammikuussa ja itse olen pari kuukautta jäljessä ja täydellisesti aerobisen harjoittelun unohtaneena liikkeellä. Idea ei lähtenyt itseltäni vaan veljeltäni, joka laittoi tapahtumasta viestiä. Yhdessä yritämme selvitä syksyllä Kaivopuiston kisoihin. Fiksu ihminen selvittelisi kokeneimmilta mitä tapahtumasta suoriutumiseen tarvittaisiin. Kyseessä on 12 km estejuoksu, jossa 25 estettä muodostavat todellisen haasteen. Aloitan tästä päivästä valmistautumisen ja katsotaan mitä syksyllä tapahtuu. Onko järkevää taviksen edes haaveilla tästä, sen aion selvittää. En tiedä ketään, joka olisi kisaan osallistunut aikaisemmin. Jostain täytyy aloittaa ja se voi ihan hyvin…