Päästä isi jo umpihanki hiihtämään.
Maanantai... Jotenkin silloin mikään ei tunnu luonnistuvan sillä tavalla, mitä toivoisi. Legendat kertovat, että suuri osa sydänkohtauksista tapahtuu maanantaisin tai yleensäkin työviikon ensimmäisenä päivänä. Oli kulunut kolme päivää edellisestä lenkistä ja tuntui lähes mahdottomalta päästä tänään lenkkiä tekemään. Ainoa mahdollinen ajankohta olisi lasten nukahtamisen jälkeen. Oletteko koskaan nukuttanut muksuja ja samalla odottanut, että pääsette tekemään jotain omasta mielestänne välttämätöntä? Eihän ne silloin nuku... Nuorempi pyöri ympyrää sängyssään kaksi tuntia, ennenkuin lopulta simahti. Todella absurdia, että ylipainoinen isä ottaa pulttia siitä ettei pääse pimeään lenkkiä heittämään. Kymmenen jälkeen sitä pääsi jo jäälle huomatakseen, että lumi ja tuuli oli vienyt ladun mennessään. Onneksi kelkan uraa oli vielä näkyvissä. Oli kieltämättä mielenkiintoista testata vapaata tyyliä pehmeällä tuoreella lumella. Outoa miten erilaisista asioista voi tulla tärkeitä lyhyessäkin ajass...