Tekstit

Näytetään tunnisteella lenkkeilyn aloitus merkityt tekstit.

Hyvin muodostuneen isä vatsan ongelma.

Kuva
Juoksuohjelman toinen viikko menossa. Ensimmäinen muutos tuntuu tapahtuvan keuhkoissa, keuhkot eivät ole samalla tavalla lukossa kuin aikaisemmin. "Juokseminen" sujuu kevyemmin, kun ilma pääsee keuhkoihin asti ja tuntuu siltä, että pystyy jatkamaan paljon pidemmälle. Alun vaikeutena on  saada itsensä riittävän usein ulos lenkille, Olisi helppoa jättää lenkki väliin kelin tai jonkun muun syyn vuoksi. Sitä joutuu kysymään itseltään sellaisia kysymyksiä, kuin "miten motivoida itsensä?" tai "onko tämä nyt fiksua?" Yritän käyttää itseeni sosiaalisen pakon menetelmää, eli kerron tavoitteistani toisille ja häpeän pelko ajaa ulos liukastelemaan. Viime viikonloppu ja alkuviikko oli upeaa aikaa olla ulkona. Varsinkin aamulla on ollut täydellinen hangen kanto. Ensi viikonloppuna kannattaa viimeistään kaivaa sukset esille ja käydä jäällä (etenkin Saimaalla) aamupäivästä hiihtämässä, sillä siihen ei ole kauaa enää mahdollisuutta. Lenkeily on siitä hyvä harrastus, ...

Eteenpäin sanoi mummo sohjossa.

Vanha vitsi kysyy miten norsu syödään. Vastaus on pala kerrallaan. Jos yritetään kerralla liian paljon, on todennäköistä että yrittäminen jää siihen. Jos yrittäisin kerralla päästä siihen täyteen vaadittuun matkaan, tästä tulisi hyvin lyhyt projekti. Ensimmäisten viikkojen 2-5 minuutin juoksut tuntuvat aika onnettomilta, mutta pitää tehdä se mitä pystyy. Juoksu ohjelma totuttaa pikkuhiljaa pitemmille matkoille. Vanhat muistikuvat voivat tehdä ikäviä jäyniä, kun miettii mitä juoksikaan kolme lasta sitten. Vuonna 2009 10-kilometriä meni samalla  ohjelmalla , sen voi tehdä uudelleenkin. Ongelmana on ajankäyttöön liittyvät kysymykset, mistä löytää aika kaikelle. Elämässä on työ ja perhe, eikä kumpaakaan voi laiminlyödä, vain sen vuoksi että iskä löysi taas uuden masokistisen harrastuksen. Oikeasti tänään lenkki sohjossa, ei ollut hupia. Uuden aloittamisessa hitaus on tärkeää, ettei turmele sitä mitä terveydestä on vielä jäljellä. Pyöräilyn ja lenkkeilyn jälkeen olen vain yskinyt. Kestä...

Kuinka törmätään seinään

Kuukauden kuluttua liikunnan aloittamisesta on se riski, että ei enää jaksakkaan. Kotisohva tuntuu mukavalta ja ulos lähteminen on todella vaikeaa. Tänään tuli se päivä, että joutui pakottamaan itsensä ulos. Innostusta jatkuu sen verran, kun näkee tai tuntee todellisia tuloksia. Jos yrittää liian paljon liian nopeasti tai ei osaa laittaa tavoitteita into laantuu. Liikaa kerralla ja tuntuu siltä, että jotain leikkaa kiinni.  aiheeseen liittyvä artikkeli Varoituksen sana, yksi liikuntamuoto ei auta toisessa. Jos meinaa tehdä useampaa lajia, sitä pitää tajuta aloittaa aina pohjalta. Hiihtoa käytetään usein juoksemisen rinnakkaislajina, mutta ei yleensä päinvastoin. Hiitäminen on juoksuun verrattuna pehmeää aloittaa. Lajina se tuntuu sopivan myös henkilölle, jolla ongelmia polvien tai selän kanssa. Ajattelin perjantaina yhdistää kuntoilun ja työmatkan. Ajattelin että jos hiihto sujuu, 5 km kevyt juoksemisen ei pitäisi olla liian paha... Nyt tiedän paremmin, mistä ei pidä aloittaa. ...