Tekstit

Näytetään tunnisteella painon pudotus merkityt tekstit.

28 päivää myöhemmin

Neljän viikon jakso liikuntaa koettuna, mutta mitkä ovat mitattavat tulokset. Projektissa oli vain ja ainoastaan kyse liikunnan vaikutuksen mittaamisesta, ilman muita elämäntapa muutoksia. Odotin että paino laskee ensin ja nousee sitten takaisin lähes lähtötasoon. Yllätys yllätys niin juuri kävi. Ensimmäisen viikon aikana painosta katosi lähes kaksi kiloa ja siihen se sitten jäi ja lopussa paino hiljalleen nousi. Onkin sanonta että raha ja ystävät tulevat ja menevät mutta läski on ikuista. Valitettavasti meidät on suunniteltu siten, että kehomme pyrkii pitämään kiinni kynsin ja hampain rasvakudoksesta. Tänä päivänä emme välttämättä tarvitse vararengasta vyötäröllä taataksemme selviytymistä nälkäkausista. Liikunnan lisääntyminen näkyy ennenkaikkea lisääntyneenä ruokahaluna ja tässä piilee yksi jojoilun vaaroista. Liikut paljon, syöt paljon ja kun liikunta loppuu ruokahalu ei katoakkaan minnekään. Ilman ruokavalion muutoksia on lähes mahdotonta laihtua tehokkaasti, koska laihtuminen ta...

Hikilaudoistako pitäisi aloittaa?

Olen lähes aina vihannut hiihtämistä, etenkin koululaisena. Kuitenkin hiitäminen on yksi helpoimmin aloitettavista kuntoilumuodoista tähän aikaan vuodesta. Nyt koko Suomessa on lunta ja laduille on kohtalaisen helppoa päästä. Tarvitsee vain päästä siihen mielentilaan, että etsii itselleen varusteet ja lähtee ladulle. Luultavasti suurin osa on jossain vaiheessa hiihtänyt ainakin perinteistä, että aloittamisen ei pitäisi olla taidosta kiinni. Omat sukseni ostin käytettynä ja niillä pääsen toivottavasti alkuun. Kun kokemus tässä karttuu laitan hintatietoja siitä millä summalla saa kohtuulliset välineet hankittua. Tärkeintä on kuitenkin se, että ladulle menee joko omilla tai kavereilta lainatuilla välineillä. Aloitin tänään hiihtämisen... Se ei sujunut hirveän hienosti. Kiersin 2,6 km valaistun lenkin kahdesti. Ensimmäinen asia mihin törmää on pidon tai luiston puute. Minulta puuttuivat kummatkin. Viime vuotiset pidot ja luistot eivät vain toimi. Useimmilla paikkakunnilla järjestetään ...