Tekstit

Näytetään tunnisteella Saimaan latu merkityt tekstit.

Missä sitä juoksisi?

Kuva
Eilen oli mahdollisuus käydä kokeilemassa Saimaan latu ry :n  järjestämää polkujuoksua kisapuiston  läheisyydessä. Tutustumisen yhteydessä ladun kouluttajat kertoivat lajista ja sen varuisteista. Vaikka kyseessä onkin nyt trendi laji, on sen aloittaminen äärimmäisen helppoa. Luonto on aina lähellä ja lähes kaikilta löytyy liikkumiseen sopivat jalkineet ja vaatteet. Yksi muistamisen arvoinen asia on nopeus, sitä voi vähentää. Ero tiellä juoksemiseen on suuri, alussa jalkoihin saa katsoa hyvinkin paljon. Miltä matka tuntuu juostessa? Ero on noin puolitoista kertainen, matka tuntuu puolet pidemmältä ja kuormittaa monipuolisemmin koko vartaloa. Posiitivista on myös se, että polku on jaloille armollisempi kuin asfaltilla juokseminen. Toisaalta on olemassa aina riski, että kompastuu juureen tai kiveen ja teloo itseään sillä tavoin. Kengissä suositellaan karkeampi kuvioisia juoksukenkiä, mutta tavallisilla lenkkareilla pääsee alkuun ihan hyvin. Pidemmillä reitillä on hyvä olla tuul...