Painonhallinnan pettäminen

Se ei ole sama miten liikkuu kunhan liikkuu, sen sai karvaasti kokea. Vaikkakin saliharjoittelu selkeästi kuluttaa energiaa, se lisää huomattavasti myös ruokahalua. Ilman ruokavalion tarkkailua tai aerobista liikuntaa on pelkällä kuntosaliharrastamisella kohtuuttoman vaikeaa laihtua. Omien havaintojeni puitteissa näyttää siltä, että harjoittelu lisää painoa hiljalleen. Osa painosta tulee lisääntyvästä lihasmassasta, mutta sen kasvuvauhti on luonnollisesti hidasta. Kehonkoostumismittarin avulla on helppo huomata, kuinka lihasluuprosentin nousua seuraa myös rasvan määrän kasvu. Tässä vaiheessa näkisin tärkeäksi, että pystyisi pitämään kiinni myös aerobisesta liikunnasta. Hiihtämään ei enää tässä vaiheessa ole asiaa, joten on parempi alkaa kaivamaan lenkkikenkiä tai kaivamaan polkupyörää esille.

Kuukauden suhteellisen intensiivinen harjoittelu saa aikaan jo pieniä muutoksiakin. Tänään ensimmäistä kertaa tuntui, että kaikki vain kulki. Hämmästyttävin asia oli tulostason radikaali nouseminen osassa suoritettavista liikkeistä. Olen pyrkinyt toteuttamaan seuraavanlaista ohjelmaa.

lämmittelyä 5-10 minuuttia soutulaitteessa tai vastaavassa.
Jalkakyykky tai prässi 3-4 sarjaa 10-15 toistolla
Penkkipunnerrus 3x10
Pystypunnerrus käsipainoilla 3x10
Jalkojen ojentajat 3-4 sarjaa 10-15 toistoa
Jalkojen koukistajat 3-4 X 10-15
Ylätalja niskan taakse 3x10
Soutu alataljassa 3x10
Vatsarutistus 3-4 kertaa 10-15 toistoa
selkälihasliike laitteessa 3-4 kertaa 15 toistolla.
Loppuverryttely 5-10 minuuttia.

Oli hämmästyttävää huomata kuinka esim. jalkojen ojentajien tulos kasvoi 2,5 kertaiseksi aloituskertoihin verrattuna. Suurimman osan tulos nousi merkittävästi. Tulos ei voi selittyä pelkällä lihasvoiman kasvulla, vaan mukana on varmasti paljon psykologisia tekijöitä. Harjoittelu aikaan saa tunteen oman voiman lisääntymisestä ja ilmeisesti se auttaa ylittämään rajoituksia joita muuten oli laittanut itselleen. Tuskinpa sitä on ensimmäinen joka kokee henkisen tsemppaamisen merkityksen, mutta oli mahtavaa huomata miten sitä pystyykin parantamaan tulosta yllättäen. Valitettavasti sama toimii myös toisinpäin, penkki ei kulkenut 20 vuotta sitten eikä nyt.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maksettua lenkki seuraa.

Kadonnutta hyvinvointia etsimässä

Se on miehestä kiinni jos ei suksi luista.