Kuinka aloittaa liikkuminen aikuisena?

Minä olen lihava. Tähän lauseeseen kiteytyy blogin aloittamisen perusta. Olen vuoden ajan miettinyt blogia, jonka tarkoituksena on motivoida ihmisiä, ennenkaikkea itseäni liikkumaan enemmän. En ole liikkuja ja nautin elämästä liiallisine helppouksineen. Jos vietämme elämämme kulkemalla aina helpoimmasta paikasta teemme itsellemme karhunpalveluksen myöhemmin. Haluan että lapsillani on vielä isä kymmenen vuoden kuluttua, mutta ilman elämäntapojen remonttia se on kyseenalaista. Koen lyhyitä liikunnasta innostumisen kausia, mutta ne jäävät lyhytaikaisiksi kokeiluiksi.

Kuinka saada sellainen motivaatio, etteivät uudet urheiluvälineet jää pölyttymään kaappiin. Aikuisena on korkeampi kynnys aloittaa liikuntaa kuin nuorena. Voi olla vaikeaa lähteä sille ensimmäiselle hiitotaipaleelle turvonneena toppapuvassaan, kun 80-vuotiaat ohittavat jo kolmatta kertaa saman lenkin aikana tai mennä salille trendikkäitten ja treenattujen ihmisten keskelle. Miten aloittaa uutta harrastusta, mitä se maksaa ja miten siihen voi tutustua ilman, että tulee ostettua kaappi täyteen rojua, mitä ei enää kuukauden päästä käytä.

Yritän kirjoittaa liikunnasta, mitä voisi kuvitella kotikunnastaan löytävän. Siitä millaista on aloittaa ja siitä miltä se tuntuu ja mitä sen pitäisi tehdä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maksettua lenkki seuraa.

Kadonnutta hyvinvointia etsimässä

Se on miehestä kiinni jos ei suksi luista.