Missä mun latu on?

Ensimmäistä kertaa suksilla kuukauteen. Ei käy kateeksi latujen tekijät, keli saattaa muuttua hetkessä ja valmis latu tukossa tunnissa. Kävi ensimmäistä kertaa, etten löytänyt latua tai edes sen pohjaa jäältä. Päivän lumisade ja kova tuuli oli peittänyt kaiken alleen. Sama tilanne jossain vieraassa paikassa ja pitkällä lenkillä saattaisi johtaa eksymiseenkin. Hetken sitä hiihti kohti väärää taloa. Influenssa vie kunnon tehokkaasti, tuntuu siltä kuin kaiken joutuisi aloittamaan alusta. Lihakset ja nivelet tuntuvat aroilta rasituksen jälkeen ja kestävyys tuntuu olemattomalta. Mitä tulee siihen kuinka sairastaminen vaikuttaa painonpudotukseen, sitä huomaa kuinka tärkeää oikea ruokavalio olisi. Onneksi kaikki ei ole tullut takaisin, mutta puhutaan kuiten puolesta kilosta. Se on sama kuin teippaisi kaksi voipakettia kylkiinsä kiinni... ei kiva.

Sairastaminen koettelee monella muullakin tavalla kuin pilaamalla alkaneen kuntoilujakson. Voimat eivät riitä kunnolla oman arkisen elämän pyörittämiseen. Sitä helposti alkaa luistamaan ja lopulta tavat ovat entisenlaiset, karkkipussi viikonloppuna ja berliininmunkkia kahvin kanssa.

Uusia alkuja tarvitaan jatkuvasta ja onneksi mitään ei ole menetettynä tässä vaiheessa. Hiihtokelit rupeaa olemaan kortilla ja tässä vaiheessa on syytä miettiä mitä hiihdon tilalle. Maanantaina aloitetaan uutta projektia kuntosali harrastamisen aloittamisesta. Tavoitteena selvittää millainen kynnys aloittaa ja minkälaisia tuloksia voidaan saavuttaa ammattilaisen tekemällä ohjelmalla kahden kuukauden aikana. Mutta nyt kannattaa nauttia vielä hyvistä kylmistä ilmoista ja käydä katsomassa ne lähellä olevat ladut, kun ne ovat vielä siellä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maksettua lenkki seuraa.

Kadonnutta hyvinvointia etsimässä

Se on miehestä kiinni jos ei suksi luista.